Kuolinpesän veroilmoitus
Kevään koittaessa varmasti myös moni kuolinpesä tai paremminkin joku sen osakkaista tai kuolinpesän asiainhoitaja saa Verohallinnolta esitäytetyn veroilmoituksen kuolinpesän edellisen vuoden tuloverotusta koskien.
Vaikka perukirja siis toimii veroilmoituksena perintöveroa varten, selviävät esitäytetystä veroilmoituksesta vainajan ja kuolinpesän edellisen vuoden tulot ja vähennykset tuloverotukseen kuten ansiotuloihin ja pääomatuloihin liittyen. Nämä taas saattavat tulla yllätyksenä osakkaille erityisesti silloin, kun kuolemantapaus on ollut äkillinen ja vainaja hoitanut talouttaan itsenäisesti – hän on voinut esimerkiksi tehdä aktiivistakin arvopaperikauppaa tai ainakin myydä omaisuuttaan kuten rahasto-osuuksia, joista syntyvää luovutusvoittoa ei olekaan vielä verotettu.
Usein kuolinvuoden veroilmoituksella on vielä normaaleja tuloja ja vähennyksiä ja varsin tavallista on, että kuolinpesä saa myös jonkin verran veronpalautusta esimerkiksi siitä syystä, että kuolemantapaus on sattunut keskellä vuotta, jolloin normaalia eläketuloa on ehtinyt vuodelle kertyä vasta puolet normaalista määrästä ja ennakonpidätys on kuitenkin toimitettu koko vuoden eläketulon mukaan. Samalla veroilmoituksella voi kuitenkin olla myös vainajan tai kuolinpesän tekemistä omaisuuden myynneistä kertyneitä luovutusvoittoja, joiden vero voi pienentää veronpalautusta tai jopa aiheuttaa jäännösveron muodostumisen kuolinpesälle.
Tämä johtuu siitä, ettei Verohallinto saa tietoa omaisuuden hankintahinnasta luovutusvoiton veron arviointia varten esim. perukirjasta, vaan tämä pitää ilmoittaa Verohallinnolle asiaankuuluvalla lomakkeella. Esitäytetyllä veroilmoituksella esimerkiksi rahasto-osuuksien hankintamenoksi on laskettu usein hankintameno-olettama, joka saattaa aiheuttaa luovutusvoiton veron laskennassa sen, että 80 % toteutuneesta kauppahinnasta lasketaan veronalaiseksi voitoksi. Tällöin kuolinpesän pitää ilmoittaa Verohallinnolle myymänsä omaisuuden todellinen hankintameno, yleensä perintöverotuksessa vahvistettu arvo – tällä arvollahan kuolinpesä ja sen osakkaat ovat omaisuuden saaneet ennen myyntiä.
Luovutusvoittoa tai oletettua luovutusvoittoa voi helposti syntyä myös kuolemantapausta seuraavana vuonna – kuolemantapaus voi sattua syksyllä ja omaisuuden myynti tai muu realisointi vasta seuraavan vuoden puolella. Tätä koskeva veroilmoitus voi siis saapua kuolinpesälle tarkastettavaksi vasta lähes kahden vuoden kuluttua kuolemantapauksesta!
Jokelan Hautaustoimistokin on useiden kuolinpesän asioiden hoitajana saanut vastaanottaa useita vuoden 2023 esitäytettyjä veroilmoituksia ja huolehtii niiden tarkastamisesta ilman erillistä toimeksiantoa niissä tilanteissa, joissa osakkaat ovat valtuuttaneet Jokelan Hautaustoimiston kuolinpesän asiainhoitajaksi Verohallinnossa – mikäli kuolinpesän veroilmoitus aiheuttaa osakkaille toimenpiteitä, niistä ilmoitetaan viipymättä pesänilmoittajalle.
PALVELUT
Palvelumme hautajaisten jälkeen
Tarjoamme teille turvallisen tavan varmistaa, että myös hautajaisten jälkeen järjestettävät asiat sujuvat luotettavasti ja ammattitaidolla. Tutustu palveluihin ja ota yhteyttä.
MEMORIA-SUUNNITTELUPALVELU
Näin suunnittelet Memoria-palvelussa
Hautajaisiin liittyy paljon yksityiskohtia, joiden kanssa et jää yksin. Voit tukeutua meihin suunnittelun alusta toteutukseen saakka.
- Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman järjestelyistä.
- Otamme sinuun yhteyttä ja käymme suunnitelman läpi kanssasi. Saat täsmennetyn laskelman toivomastasi kokonaisuudesta.
- Vahvistettuasi tilauksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä haluamallasi tavalla.