Hautauskulujen maksaminen

Viime aikoina on yleistynyt kysymys siitä, voiko hautauslaskulle saada lisää maksuaikaa. Vastaus on käytännössä aina myönteinen, mutta kysymykseen tai sen syihin liittyy myös monia väärinkäsityksiä.

Valitettavan usein omaiset ovat saaneet eri tahoilta ohjeita jopa siitä, ettei hautauskuluja voi maksaa ennen perunkirjoitusta – tämä ei yksiselitteisesti pidä paikkaansa.

Toinen asia, jota moni omainen on viime aikoina korostanut, on se, että hautauskulut ehdottomasti halutaan maksaa vainajan tililtä, vaikkei tilillä juuri nyt varoja esimerkiksi hautaustoimiston laskun maksamiseen olekaan. Vainajan varat voivat olla esimerkiksi sijoituksissa, joiden realisointi taas tarvitsee perukirjan ja mahdolliset valtakirjat asian hoitamiseen. Tähän tilanteeseen sekä asiakkaiden että pienen yrityksen, kuten Jokelan Hautaustoimiston, kannalta on kuitenkin parempi ratkaisu se, että tilaaja – useimmiten puoliso tai joku lapsista – tai joku omaisista maksaa hautaustoimiston laskun, mikäli mahdollista, ja perii saatavansa kuolinpesästä ennen perinnönjakoa. Laki nimittäin edellyttää, että pesän velat on maksettu, ennen kuin perintö voidaan jakaa. Tietysti tilanne voi olla vaikea sillä tavoin, ettei maksusta tilaajana vastuussa oleva henkilö saa valtakirjoja muilta osakkailta perunkirjoituksen jälkeenkään niin, että hänen maksamansa kulut voitaisiin vainajan varoista siirtää maksajan tilille. Mikäli tällainen asia on tiedossa ennen hautausjärjestelyjä, voidaan se paremmin ottaa huomioon esimerkiksi tuotteiden ja palveluiden kokonaisuutta valittaessa.

Tärkeää olisi joka tapauksessa huomata, että hautaustoimiston asiakas ei maksun suhteen olekaan vainaja tai edes kuolinpesä huolimatta siitä, että lasku osoitetaan useimmiten kuolinpesälle – asiakas on omainen, joka tarvitsee hautaustoimiston tuotteita ja palveluita läheisensä hautajaisten järjestämiseen. Asiakas myös henkilökohtaisesti allekirjoittaa hautaustilauksen ja samalla sitoutuu valitsemiensa tuotteiden ja palveluiden maksamiseen. Myös Perintökaari tekee tässä selvän eron vainajan velkoihin ja velkoihin, jotka osakkaat ovat tehneet pesän lukuun: ”Osakkaat vastaavat henkilökohtaisesti velasta, jonka he ovat tehneet pesän lukuun, jollei toisin ole sovittu tai katsottava tarkoitetun taikka muualla toisin säädetä. Perintökaari 21 luku 4 §”.

Poikkeuksena tilanne, jossa vainaja on tehnyt tuotteiden ja palveluiden valinnat eläessään esimerkiksi Hautaustestamentilla, johon liittyy yleensä myös maksun suorittaminen kuolemantapauksen satuttua pesän varoista ennen muiden velkojen maksamista. Tässä yhteydessä sekä omaiset että hautaustoimisto ovat Hautaustoimilain mukaan velvollisia noudattamaan vainajan tahtoa. Hautaustoimisto voi kuitenkin edellyttää, että kuolinpesän maksukyky hautausjärjestelyjä toteutettaessa varmistetaan hankkimalla pankista ajantasainen saldotodistus (palveluyhteenveto tai asiakkuusilmoitus, nimitys vaihtelee pankista riippuen). Mikäli pesän varat eivät vainajan toivomiin palveluihin ja tuotteisiin riitä, on esimerkiksi Hautaustestamenttijärjestelmän mukaisesti mahdollista muuttaa toimeksiannon sisältöä yhdessä omaisten kanssa.

Maksuajasta kannattaa aina kysyä hautaustoimistolta – näin saatte varmasti myös oikeaa tietoa kuolinpesän maksu- ja pankkiasioiden hoidosta!