Hautausalalla puhutaan välillä paljon myös ekologisuudesta. Tällä voidaan tarkoittaa monia asioita, mutta ympäristön kannalta oikeiden valintojen tekeminen on ollut Jokelan Hautaustoimistolle arkipäivää jo vuosikymmeniä.
Esimerkiksi arkkumme ja uurnamme, joista suurin osa on SHT-Tukku Oy:n valmistamia, täyttävät mm. Suomen Hautaustoiminnan Keskusliitto ry:n materiaalisuositukset – vaikka niitä ei keskusliiton ns. laatujärjestelmään ole rekisteröitykään. Rekisteröintiä ei käytännössä voida tehdä siitä asiakkaille aiheutuvien lisäkulujen vuoksi, joten ekologisuuden noudattaminen käytännössä on katsottu tässä ensisijaiseksi. SHT-Tukku Oy on sertifioinut puutavarahankintansa täyttämään PEFC-järjestelmän vaatimukset, jolloin puutavara tulee kestävällä tavalla hoidetuista metsistä. SHT-Tukku Oy:n ekohonka-arkku on 1990-luvun alusta lähtien erityisesti tuonut esille prosessoimattoman, suomalaisen puun ympäristöystävällisyyden verrattuna levytavaraan tai papereihin. Kangasverhoiltujen arkkujen pintamateriaaleihin on tullut paljon luonnonmukaisia villa- ja pellavakankaita, sisustusmateriaaleissa lisäksi muuntokuidut ovat mahdollistaneet luopumisen vanhoista polyester- ym. kankaista. SHT-Tukun tehokas jakeluverkosto on myös omiaan vähentämään kuljetuksista johtuvia päästöjä.
Ympäristöä huomioimme myös omassa ajoneuvokalustossamme – molemmat hautausautomme ovat ladattavia hybridejä, malliltaan Nilsson (Volvo) V90.
Kukkalaitteissa olemme jo 2000-luvun alusta käyttäneet puisia sidontakahvoja muovisten asemasta.
Lisäksi olemme v. 2015 alusta lähtien siirtyneet kokonaan sähköiseen taloushallintoon. Toimistorutiineihin vuodessa käytettävä paperimäärä on vähentynyt tämän ansiosta n. 10 mapin eli parin hyllymetrin verran. Kuolinpesien hallinto vaatii jonkin verran paperityötä kirjaimellisessa merkityksessä, mutta laskut esimerkiksi kukkalaitteista voidaan toimittaa vaikka sähköpostitse, ilman paperista tulostetta.